torstai 2. syyskuuta 2010

Myssymeininkiä

Tein löydön Laurinpäivän kirpputorilla; neljä kerää puuvillalankaa eurolla. "Pelastin" kaksi tällaista pussia haltuuni. Jo ostohetkellä päätin, että niistä langoista virkkaan sytomyssyjä. Into jatkui vielä kotoa löytyneen pussin sisällön virkkaamiseen.

Ensin virkkasin monta eriväristä kukkaa, sen jälkeen yhdistin
ne ketjuvirkkauksella toisiinsa. Lopuksi mietin, miten
ihmeessä saan siitä päässäpysyvän pipon. Ratkaisin
ongelman virkkaamalla pannan, johon liitin kukkakappaleen.
Tähän pipoon on käytetty jämälankoja. Isoäidin neliöistä tein
ensin pannan pään ympäri ja sen jälkeen muutaman
"virkkaa ja purkaa" -tuokion jälkeen sain päälaenkin piiloon
kehittelemällä isoäidin neliötä hieman pyöreämpään suuntaan.
Raidalliseen meni todellakin jämät, kun kesken ajattelemani
toiston loppui lanka. Pakko oli vain vaihtaa väriä ja jatkaa.
Etualan ruskeassa pipossa toistuu reikävirkkauskerros
pylväskerroksen kanssa. Toisessa ruskeassa tuli eteen langan
vähyys, siksi punaiset pylväsraidat ruskeiden kiinteäraitojen
välissä. Harmaa pipo on tehty kohopylväsraidoilla.
Valkoista lankaa oli kolme kerää ja niistä sain tehtyä yhteensä
viisi erikokoista pipoa. Otin virkkaamisen vapauden; tein
pylväitä,joskus useita vierekkäin ja välillä reikien kanssa,
kaikista tuli joka tapauksessa erilaisia.